perjantai 17. toukokuuta 2013

Tallinnassa 12-16.5.2013

Hotellina Tallinnassa oli Center, jonka tästä lähtien kierrämme kaukaa. Ei tuo mitään maksanutkaan, ja tähtiä oli vain kaksi. Huoneessa oli vain kaksi sänkyä ja jääkaappi, muuta ei mahtunut. Ei tuoleja, ei pöytiä. Toinen ikkunaverho puuttui, ripustimme siihen päiväpeiton yöksi. Neljän päivän aikana ei siivottu kertaakaan, kerran tyhjennettiin roskakori ja viskattiin pari pyyhettä lähimmälle sängylle. Aamiainen oli sentään tyydyttävä. Sänky oli kova, oli varoen istahdettava, ettei saanut mustelmia. No, nukuimme joka tapauksessa ihan mukavasti.

Ostimme kolmen päivän kortin yleisiin kulkuneuvoihin ja ramppasimme edestakaisin vaikka missä. Ensin Lasnamäessä, jonka uljas uusi tori nukkui vielä talviuntaan. Sitten ajoimme bussilla Metsäkalmistoon, joka oli todella hieno paikka. Miltei ensi töiksemme näimme ketun, joka huolettomasti kuljeksi hautojen välitse. Hautausmaalla kului melkoinen aika. Entisten presidenttien haudoilla pysähdyimme pitempään. Meren hauta on hieno ja sopii paikalleen loistavasti. Taivas ja puut kuvastuvat hiottuun pintaan.


Pätsin hauta on vanhanmallinen:


Hautausmaalta menimme katsomaan Piritan luostariraunioita. Olin luullut, että tallella on vain päätykolmio, mutta mitä vielä. Alue oli hieno ja kiinnostava. Kiersimme paikalla pitkään.



Jaaman torilla kävimme teettämässä avaimia. Kuopiossa hukkui postilaatikon avain, ja uuden teettäminen maksoi 14 €. Jaamalla teetimme varalle yhden, ja se maksoi 1,5 €. Teetimme myös rantamökin vara-avaimen samaan puolentoista euron hintaan.
Ruokapaikat olivat melko samat kuin ennen, yhden uuden kahvipaikan löysimme sivummalta. Ostoksia teimme hillitysti ja matkat Kuopiosta sujuivat joustavasti suuntaan ja toiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUETTU MM. KORONAN ETIÄINEN

  Kävimme eilen Varkaudessa, mitään emme löytäneet kirpputoreilta ja Elävä Kauppa oli lopetettu. Kirjaston vaihtohyllystä otimme muutaman ki...