lauantai 30. marraskuuta 2013

Luettua




117. Sariola Mauri: ELOMME MERTA LAIVA PURJEHTII **
205 s. Gummerus 1966 2.p
Välimeren risteilyllä frakeissaan ja jalokivissään keekoilevat. Tokko nykyään. Petos tapahtuu, toki arvasin tekotavan jo varhaisessa vaiheessa. Jokin van Dinen dekkari muistui mieleen. Oma.

118. Ollikainen Aki: NÄLKÄVUOSI **
141 s. Siltala 2012
Nälkä on ja kurjaa on. Liekö tämä kirja sosiaalipornoa? Kirjastosta.

119. Christie Agatha: SYYTTÖMYYDEN TAAKKA ***
238 s. Wsoy 1989 4.p (Anna-Liisa Laine)
Peruskamaa, vailla tuttuja (sala)poliisihenkilöitä. Oma kirjaston poistomyyntikirja.

Joulukuusimetsässä

 
 
 
 
Kävimme hakemassa joulukuuset Tervosta, Mapen mökiltä, hänen synnyinkotinsa metsästä. Mennessä ilma oli sees, tullessa alkoi pyryttää ja ajokeli oli kehno. Hyvin kuuset (3 ja puoli) mahtuivat Kiaan. Yksi on Mapen, toinen meille sisään, kolmas pihaan.


Vaimo sahaa. Minä kuvaan. Parempi niin, alkaa minulla kumartelu olla vaikeaa.


Vielä kävelimme polkua mökille. Olen tuossa talossa noin 40 vuotta sitten syönyt lihakeittoa. Hyvää oli.

torstai 28. marraskuuta 2013

Tallinnaan

Tilasimme taas kerran Tallinnanmatkalle hotellin Hotels.comin kautta. Tähän asti kaikki on sujunut vaivattomasti. Vaan nytpä luottolaskussa oli otettu kaksinkertainen maksu. Ihmeen hankalaa oli asian korjaaminen - toki se onnistui, mutta piti juoksennella sinne tänne, kirjoitella sähköposteja jne. Harkitsemme, vieläko firmaa jatkossa käytämme. Pankkikin hieman haparoi asiaa hoitaessamme.
   Ehkä seuraavan kerran tilaamme hotellin suoraan hotellien sivuilta. Halvemmaksi se ei tule. Ja hotellien vertailu on vaivatonta välitysfirmojen sivuilta.
Matkalle sunnuntaina, kotiin torstaina. Hotellina Metropol.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Luettua


114. Päätalo Kalle: AHDISTETTU MAA ***
649 s. Gummerus 1977
Kallen Talvisota, varusmiespalvelusta ja keittiömiehenä olemista. Välirauhakin solmitaan. Oma.

115. Hurtta Boris: PUHUVA KOIRA
30 s. WHH-163
Boriksen lukupäiväkirja. Aina mielikseni minä näitä luen ja otan opikseni. Oma Borikselta saatu moniste.

116. Taskinen Kimmo: HERRA JA MOUKKA
Arktinen banaani 2001
Tavoistani poiketen luin sarjakuvakirjan. Samoin tavoistani poiketen annan tälle numeron. Syynä paitsi mukava piirrosjälki, se, että tekstit on tehty Aapelin, Juhani Ahon, Unto Eskelisen ja Joel Lehtosen novellien perusteella. Mikon kirja.

torstai 21. marraskuuta 2013

Luettua


110. Huntuvuori Hilda: KULTARANNAN IMPI **
105 s. Otava 1920
Erittäin naiivi ”historiallinen kertomus kymmenenneltä vuosisadalta”. Soreasti kuvitettu, kuvittajaa ei nimetä. Kirja on ollut Pieksämäen Aseman kansakoulun oppilaskirjastossa, nro 56. Oma.

111. Nortamo Hjalmar: HELMIKORISTEINEN KIRJANMERKKI ***
330 s. Karisto 1983 (Suomalainen sarja)
Rauman seutuvilla pojankloppi varttuu kapteeniksi ja menee kultansa kanssa naimisiin. Onneksi ei Rauman murteella. Oma kirja.

112. Tapio Marko: MUMMOKULTA ****
174 s. Wsoy 1969 3.p
Miltei dekkari. Outo. Miellyttävä lukea. Oma.

113. Martinheimo Asko: ISOJALKAINEN POIKA ***
142 s. Wsoy 1996
Kuusi ”tositapausta”, kaunis kirja fantasiahyllyyn. Oma.

Jyväskylässä, kirjojakin hankittiin.

Maanantaina lähdimme aamulla junalle, vaimo Helsingin kautta Tukholmaan, minä Jyväskylään. Eipä Eino-myrskyn jälkeen juna kulkenut, piti  mennä VR:n bussilla Pieksämäelle ja sieltä vaivoin eteenpäin.
Hankitut kirjat:


Martinheimo Asko: Isojalkainen poika
Himanen Pekka: Himeros 
   Nämä fantasiahyllyyn.
Päätalo Kalle: Ahdistettu maa
Päätalo Kalle: Miinoitettu rauha
     Nämä pois Iijoki-puutoslistalta.

Palasin juuri kotiin ja sain viestin, että tytär on sijoittunut Tampereen yliopiston kirjoituskilpailussa palkintosijoille.
  

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kirjoja ja tietokone

Entiseltä Ropo-kirppputorilta, nykyinen nimi jotain ihmeellistä latinaa (ViaDia?), ostimme kirjoja:

Yrjö-Koskinen & Voionmaa: Suomen historia 1921
Haahti: Helmi & Kertomuksia  1920
Gracian: Maallisen viisauden käsikirja 1994
Tapio: Mummo kulta  3.p 1969
Hammett: Mies nimeltä Spade  1994
Shields: Rakkauden tasavalta 
Turunen: Jumalan piika 2002
Lisäksi cd-levy Christmas Stars



Maksoivat yhteensä peräti 7 €.

Ostin kannettavan tietokoneen, Samsung jne. ja siihen hiiren. Vanhat ovat kehnossa kunnossa.

torstai 14. marraskuuta 2013

Jälkikäsittelyä

Mentyäni kierrätyskeskuslaatikon läpi, huomasin, että Iijoki-sarjasta puuttuu kuusi teosta.


Muista sarjoista on muutamia kirjoja. Edessä laatikkokirjat, takana meillä entuudestaan olleet. Pitää puuttuvat hankkia jostain. Ei ole kiirettä, alan lukea ensimmäisestä joka on Huonemiehen poika. Puuttuvat Ahdistettu maa, Miinoitettu rauha, Pyynikin rinteessä, Epätietoisuuden talvi, Pato murtuu ja Pölhökanto Iijoen törmässä.

Tampereella 12-13.11.2013

Ajoimme aamulla Jyväskylään, missä joimme kahvit. Sen jälkeen ajoimme Tampereelle, hotelliin Keskussairaalan taakse, taisi olla nimeltään Nordlandia Care. Huone oli varattuna. Ajoimme tyttären ja hänen miehensä luokse. Käynti Vapriikissa, jossa terrakotta-armeijaa esittelevä näyttely.


Erittäin mielenkiintoinen. Kameraa en ottanut mukaan, kun luulin, ettei kuvata saa. Olisi saanut. Kännykällä otin muutaman kuvan.
Tämän jälkeen menimme syömään intialaiseen ravintolaan, kana oli erittäin hyvää. Yöksi ajoimme hotelliin. Aamupalan jälkeen taas tyttären luokse, vuorossa kirpputori ja kierrätyskeskus. Teimme loistavia löytöjä. Listat toisaalla tässä blogissa. Vielä kävimme Prismassa, sitten joimme kahvit. Ajoimme Jyväskylään, jossa taas kahvit. Sitten ajo Kuopioon. Inhoan pimeässä ajamistä, mutta minkäs teit.

Kirjahankintoja Tampereella

Kävimme Tampereella kirpputorilla ja kierrätyskeskuksessa.  Kirjoja hankittiin.
Kirpputori Silinteri:
Aarno Karimo: Kumpujen yöstä. Neliosainen, 1931-33. Loistokuntoinen, ex libris Jorma Nisula. Aina olen tätä halunnut. Nyt sattuivat kunto ja hinta (20 €) kohdalleen. Sensuroimaton painos. Sodan jälkeisissä painoksissa Suur-Suomi-osuus poistettu. Poliittisesti AK oli mitätön mies.
Haanpää Pentti: Nykyaikaa 1942
Haanpää Pentti: Heta Rahko korkeassa iässä 1947
Coelho: Elämä  (Vaimon kirja)

Kierrätyskeskuksesta:
Laulajainen: Noidan kummitytär 1996
Curwood: Vanha valtatie 3.p 1959
Lisäksi Kalle Päätalon koko Iijoki-sarja komeassa muovilaatikossa. Yhteishinta kaikille kierrätyskeskuksen kirjoille 20 €. Päätaloja ei saanut ostaa erittäin, joten kaksoiskappaleita tulee. Ne viemme kirjaston vaihtohyllyyn.
Lisäksi Mikolta saimme Kimmo Taskisen sarjakuvakirjan Herra ja moukka.





sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Luettua


107. Sariola Mauri: SUSIKOSKEN KUUMA LOMA **
157 s. Viihdeviikarit 1983
Porukka pyörii Mallorcalla minullekin tutuissa paikoissa. Typerämpi Susikoski-kertomus,  jonka toinen tähti tulee härkätaisteluinhosta. En olisi Maurista niin hyvää uskonut. Oma läpyskä.

108. Utrio Kaari: VENDELA ***
433 s. Tammi 1989  2.p
Kun heti ensimmäisellä sivulla tietää, mitä lopussa tapahtuu, ei neljättä tähteä voi antaa, vaikka kertomus soljuu mainiosti ja juoni pysyy tiiviisti koossa. (Alussa köyhä mutta kunniallinen neito näkee uljaan ritarin. Lopussa monen mutkan kautta saavat toisensa.) Yhdyssanapainovirheitä on tuhottoman paljon. Vaimon kirja.

109. Aapeli: VINSKI JA VINSENTTI **
n. 70 s. SNK 1977
Puhuva harakka hoitelee hommat. Fantasiahyllyyn. Oma.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Varkauspäivä

Jokavuotinen isänpäiväretki Varkauteen tehtiin poikkeuksellisesti jo keskiviikkona perjantain sijaan. Normaalikaavan mukaan, ensin kahvit Björnissä, sitten kirpputorit ja Varkauden Portin kirjamyymälä. Lopuksi isänpäivälounas ABC-asemalla. Ja siitä Unnukkaan Leppävirralle, missä teimme pitkän kävelyn ja kävimme paikallisella kirpputorilla.


Kamera oli mukana, mutta ainoa kuvauksellinen kohde oli tämä orava. Valitettavasti ei ollut pähkinöitä taskussa.



Luettelo ostetuista kirjoista:

Huntuvuori: Kultarannan impi  1920
Rinne: Kullanhuuhtoja 1955
Sorvari: Ruukunvalaja ja hänen orjansa 1953
Erkki-Mikael: Väsymättä paras  1966
Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta 1948 (25.p)
Hietamies: Lehmusten kaupunki 1973
Hirvisaari: Minä, Katariina 2011
Sariola: Susikosken elämän kevät 1969
Merenmaa: Rujo Viljami ja nainen 1966
Väisänen: Apupata 2011
Rossi: Upoksissa pilvet 2011 (Satun äidinkielenopettaja)
Meri: Suku 1968
Haarla: Ritvalan ilovalkeat 1943
Gardner: Kleptomaaninn jäljet 1958
Hare: Onnellinen arki 2011
Mäkelä Hannu: Päiviö Päivönpoika Päivölä 1987
Toijala: Silkkikengät ja höyhenviitta 1991

Kaksi viimeistä fantasiahyllyyn.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Luettua


104. Väisänen Hannu: TAIVAANVARTIJAT ****
284 s. Otava 2013
Kielellisesti mainiota luettavaa (vaikka preesensissä). Kertomus alttaritauluista pariin kirkkoon, sopimus, toteuttaminen ja moitteet. Hulvaton teos, nuo kirkot on ehdottomasti käytävä katsomassa. Kirjastosta.



105. Munsterhjelm Erik: VANHA BILL ****
210 s. Tammi 1948 (M. Harkola)
Suomenruotsalaisen miehen kirjoittamia mainioita seikkailukertomuksia nuorisolle.  En muista pienenä lukeneeni. Oma kirja.

106. Sariola Mauri: SURMA SURUTALOSSA ***
229 s. Gummerus 1973
Perus-Susikoskea ajalta, jolloin joka taskussa ei ole kännykkää. Oma kirja.

Luettua

76. Marsh Ngaio: VIIMEINEN ESTE ** 286 s. Wsoy 1981 (Virpi Luukkonen & Teija Rinne) Sapo 260 YK Huumehommat eivät ole koskan mi...