maanantai 30. marraskuuta 2015

Luettua

152. Tsehov Anton: KOHTAUS METSÄSTYSRETKELLÄ **
253 s. Wsoy 1981 2.p (Valdemar Melanko) Sapo 255 YK
Tsehovin varhaisteos, joka on otettu mukaan Sapoon luultavasti tekijän maineen vuoksi. Taiteellisen pitkäveteistä on teksti paikoitellen ja todellisen murhaajan tiesin paljon ennen kuin kirjailija sen kertoo. Eipä tämä mikään arvoitusdekkari olekaan. Oma.


153. Dickson Carter: JUUDAKSEN IKKUNA ***
339 s. Wsoy 1954 (Eero Ahmavaara) Sapo 12
Tampereen matkalla lukemani sujuva Sapo, josta pisteitä vähensi epäloogisuus. Suljetun huoneen arvoitus tämä on, ja perustuu vanhoihin oviin ennen abloy-kautta. Mutta ei ovenkahvaa silloinkaan olisi pystynyt ulkopuolelta narun kanssa paikalleen vetämään. Oma.


154. Garve Andrew: SAMSONIN ARVOITUS ***
255 s. Wsoy 1957 (Eero Ahmavaara) Sapo 23
Tämäkin luettu Tampereen matkalla. Yhtä väärää tunnustusta en tajua ollenkaan, eikä sitä kirjassa selvitetä. No, roistot jäivät kiinni ja niin jäi päähenkilökin, epämääräiseen naiseen. Ei tule siitä liitosta onnekasta. Oma.

Tampereella ja Jyväskylässä 27.-30.11. 2015

Ajoimme Jyväskylään, jossa kävimme tätiä katsomassa sairaalassa, 101-vuotias kaatui kotonaan ja joutui hoitoon. Luita poikki ja pitkä toipuminen, ainakin 6 viikkoa hoidossa. Sairaalajoulu.
Yövyimme sisaren asunnolla ja ajoimme lauantaina Tampereelle. Vain yhdellä kirpputorilla ehdimme käydä, joten kirjasaalis ei ole kummoinen. Yksi Sapo: Sheldon: Kuin rotta loukossaan (195), lisäksi novellikokoelma Joulutarinoita ja kylmiä väreitä. Lisäksi vävyltä sain Irmari (sic) Rantamalan kirjat Harhamala, osat 1 ja 2. Joutuneeko fantasiahyllyyn, harhoja on....  Yötä olimme hotelli Mangossa ja sunnuntaina ajoimme Jyväskylään, jossa yövyimme taas sisaren asunnossa. Tänään kotiin. Kamera ei ollut käytössä.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Luettua

149. Salminen Matti: PENTTI HAANPÄÄN TARINA ***
300 s. Into 2013 YK
Ei tämä elämäkerta ole, paremminkin kertomus kirjoitetuista teksteistä ja niiden taustojen löytämisestä. Suuren työn on Salminen kaikesta päätellen asian hyväksi tehnyt. Jotain katkeruutta tekstistä löytyy, muiden Haanpää-tutkijoiden suuntaan. Kirjastosta.


150. Mäkelä Hannu: OMAN ITSENSÄ HERRA **
246 s. Otava 1971 AK
Aikansa tuote, paljon keskustelua, jonka tarkoituksena on selvästikin opettaa jotain. Pitkäveteiseltä tuntuu maailmantuska. En muista lukeneeni kirjaa 70-luvulla. Oma.


151. Conan Doyle Arthur: PUNAISTEN KIRJAINTEN ARVOITUS **
199 s. Lehtikirjakauppa 1982 (Outi Pickering) YK
Ensimmäinen Sherlock Holmes-romaani (1887). Ilmestynyt suomeksi jo muilla nimillä kolme kertaa aikaisemmin. Outo rakenne, juoni ikäänkuin katkeaa puolivälissä. Kirjailijalla kait oli jotain pahasti mormoneja vastaan. Oma kirjaston poistomyyntikirja.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Viimeinen päivä

Vietimme viimeisen päivän rantamökillä tänä vuonna. Tyhjensin huussin. Paljon muuta ei tarvinnut tehdä, koska jo edellisellä kerralla panimme mökin talvikuntoon. Kevättä varten pilkoimme telineet täyteen puita. Saunaa emme lämmittäneet. Joutsenet, kaksi aikuista ja neljä nuorta lintua, pyörivät rannassa (ja hornetit taivaalla). Melkoisen kosteaa on, vaikka ei kunnolla sada.


Vielä kuva tämän aamun auringonnoususta. Vuosi oli rantamökin osalta aivan onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa ensi maaliskuussa, jos on vielä hengissä.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Luettua

146. Seppälä Juha: JUMALA OLI MIES *
134 s. Wsoy 1996 AV
Epätoivoinen yritys kirjoittaa jotain, mutta jalkoväliin se yritys jää. Seppälän uran alkupään kirjoista pidin. Oma.


147. Armstrong Charlotte: PISARA MYRKKYÄ **
224 s. Wsoy 1959 (Pauli Kopperi) Sapo 43 RM
Tässäpä ei murhattu ketään. Eikä ryövätty. Vohkittiin tosin hieman myrkkyä kelvottomasti vartioidusta kaapista. Pitkästyttävä juttu siitä syntyy eikä juuri uskottava. Jos aikoisin tappaa itseni myrkyllä, en unohtaisi vaivalla hankkimaani myrkkypulloa bussiin. Oma.


148. Carroll Sean: MAAILMANLOPUN HIUKKANEN ****
340 s. Ursa 2015 (Tuukka Perhoniemi) YK, RM
Higgsin bosonin etsimisestä ja löytämisestä on kysymys. Yhtä täplää jää arviointi vajaaksi ainoastaan omasta syystäni, eli pohjatietoni (ja älyni?) eivät riittäneet eräiden osien ymmärtämiseen. On hienoa näin Isiksen toiminta-aikana lukea, kuinka ihmiskunnan edustajat ovat muutakin saaneet aikaan kuin sivistyksen hävittämistä. Ja sitä mukaa, kun kysymykset löytävät ratkaisun, ilmenee uusia kysymyksiä. Maailmassa on mielenkiintoistakin elää. Kirjastosta.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Raanun vaihto

Rantamökin seinällä on riippunut neljäkymmentä vuotta sama raanu. En tiedä, onko sitä välillä pesty. Epäilen.


Ostimme Kontista uuden. Ensi kesänä uutta lasketaan 10 cm alemmas ja ylärimaa lyhennetään. Nyt ei onnistu, koska kaikki työkalut ja naulat ovat jo kaupungissa.


Tänään on ollut ulkona kuusi astetta lämmintä eikä ole satanut.  Sisälämpötila on nyt saatu sopivaksi eli 19 asteeseen. Aika on mennyt kävellessä, puiden pilkkomisessa ja lukemisessa. Hesarin ristikkokin on keskeneräinen. Aamupäivällä kävimme Kannonkosken torilla ostamassa Huynhin leivonnaisia. Vettäkin otimme kanisterillisen lähteestä.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Rantamökillä

Koska lunta ei ole satanut, tulimme rantamökille. Ulkona on nolla lämpöastetta, sisällä oli kaksi plussaa.Märkää on, ja myöhäsyksyiseltä näyttää, mikä tietenkin on myöhäsyksyllä ymmärrettävää.


Viivymme täällä tiistaihin asti. Sen jälkeen olen tänä vuonna ollut rantamökillä 98 päivää, tulo- ja lähtöpäivät mukaan lukien.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Luettua

143. Toivonen Rauno: VAARA UHKAA MARSISTA *
166 s. Karisto 1949 YV
Ajatustenlukukoje keksitään. Keksijä kuolee mutta kertoilee kuolleenakin yhtä sun toista. Marsilaiset aikovat valloittaa maan. Reippaat pojat ja insinööri rakentavat kahdessa viikossa avaruusaluksen. Matka Marsiin kestää 11 tuntia. Äärimmäisen hyvin aseistautuneet marsilaiset elävät luolissa pelätessään petoja, joita pojat ampuvat oitis kuoliaiksi. Pojat levittävät sanaa, että Maapallo on muka paremmin aseistettu. Marsilaiset eivät usko vakoilijoitaan, joita oli jo ujutettu maan päälle, vaan uskovat poikia ja solmivat peloissaan rauhan. Aamen. Oma.


144. Mäkelä Hannu: TÄMÄN ELÄMÄNI AAKKOSET ***
212 s. ntamo 2015 AK
Tutulta tämän miehen hommat ja mielipiteet tuntuvat. Vaimoa hän on tosin vaihtanut useammin kuin minä, jolla on ensimmäinen menossa. Mitään kirjallista arvoa teoksella ei ole. Olihan leppoisaa lukemista. Miksi kustantamo kirjoittaa nimensä pienellä, sitä en ymmärrä. Kirjastosta.


145. Gilbert Michael: KUOLEMA VANKILEIRILLÄ **
266 s. Wsoy 1992 (1952) 3.p (Martti Montonen) Sapo 38 YK
Ei tämä mikään salapoliisikertomus ole vaan vankileiripakojuttu. Mieleen tuli koko ajan Williamsin teos Hyppyarkku. Toki murhakin tapahtuu, ja sota-ajan kunniaksi muutama sata muutakin. Loppu on omituinen, epälooginen ja hieman typerä. Oma.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Siilinjärvellä kirpputoreilla

Kävimme Siilinjärvellä katselemassa, mitä kirpputoreilta irtoaisi. Irtosihan sitä kaikenlaista.


Vaimo on aina halunnut löytää Kerman Saven kupin, jossa on hänen nimensä. Nyt löytyi. Ja jokin ihmeen vuosilautanen 1993, jossa ei pohjassa ole minkäänlaista leimaa. Ja sitten kirjapuolelle:

Sapot:  Aird: Komisario Sloanin palapeli 214, Armstrong: Pisara myrkkyä 43 ja Garve: Samsonin arvoitus 23  Salamat: Queen: Yhdeksänhäntäinen kissa ja Ransome: Sinivalkoinen urheiluvaunu. Kaikki edelliset 1. painoksia.  Lisäksi: Salonen & Otonkoski: Puhetta musiikista, Tikka: Rauhaan on vielä matkaa (runoja), Ratusinskaja: Harmaa on toivon väri, ja Koiramaisia juttuja, jossa tekijöinä mm. Tsehov ja Tolstoi.  Fantasiahyllyyn pistän Raul Roineen teoksen Tarinoita Metsolan väestä, vaikka se on kovin uusi 3. painos. Ja lisäksi Waltarin kirja Kuka murhasi rouva Skrofin? vuodelta 1939  (10-13:s tuhat).  Vielä yksiosainen Suuri Tietosanakirja, jonka panen tuolini viereen ristikkolähdeteokseksi.
Koko lastin hinta oli 10 euroa 50 senttiä. Emme pitäneet ostoksia kalliina.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Varkaudessa, ja Aulis tekaisi värssyn

Varkaudessa joimme ensin kahvit Björnin kahvilassa. Sitten kävimme läpi kirpputorit ja kierrätyskeskuksen. Saalis oli kehno kirjojen osalta. Sentään Fidasta ostin itselleni kaksi mainiota talvitakkia, yhteensä 18,50 €. Niillä pärjään monta vuotta. Lounaan kävimme syömässä ravintolassa nimeltä Kaks´ Ruusua. Hyvä oli ruoka ja eläkeläiset saivat alennusta...
Kirjat: Conan Doyle: Punaisten kirjainten arvoitus, Remes: Teräsleijona (Liekö fantasiaa mukana?), Ennala: Linna meren rannalla (Jossa on pari fantasianovellia lopussa, annan sen jollekulle, koska itselläni se jo on) sekä Kupiainen: Vangittu laulu (Kupiaisen runokokoelmia kerään). Yht. 2 €.
Tämän päivän Savon Sanomissa on taas Armaksen värssy.


Tuntuu omakohtaiselta, pirunkurua olen minäkin ylös vaivan (ja vaimon) kanssa taivaltanut.

torstai 5. marraskuuta 2015

Luettua

140. Christie Agatha: BERTRAMIN HOTELLISSA **
268 s. Wsoy 1983 4.p (Simo Mäenpää) RM, YK
Neiti Marple luuhaa taka-alalla, kun hotellista käsin johdetaan rikollisjoukkiota. Loppuratkaisu on yllättävä, eikä mitenkään annetuista tiedoista arvattavissa. Tasapaksua Christietä. Oma.


141. Tenhunen Eeva: MUSTAT KALAT **
242 s. Wsoy 1972 5.p Sapo 134 YK
Leppoisa juttu, tosin en usko, ettei nuori nainen kertoisi murharyhmän päällikölle tietämiään asioita, kun ympärillä tapetaan ihmisiä. Olen kirjan lukenut kauan sitten, mutta vieläkin muistin murhaajan, joka tietenkin työntyi kirjassa vähiten epäilyttävänä heti mieleen. Oma.


142. Tammsaare A. H.: HORNANPERÄN UUSI PAHOLAINEN ***
304 s. Kansankulttuuri 1964 (Aino Kaasinen) AV
Fantasiakertomus olevinaan, paholainen tulee maan päälle, mutta piruilusta on tietenkin kysymys. Kansankulttuuri on julkaissut teoksen suomeksi, koska selvästi suurporvareiden kierouteen tässä puututaan. Teos ilmestyi alunperin1939, jolloin Viro oli kuitenkin vielä itsenäinen, Venäjä miehitti maan ensimmäisen kerran vuonna 1940. Oma.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Metsämökillä tavaroita hakemassa

Ajoimme metsämökille, toivoimme, että tieltä puut olisi jo raivattu pois. Mitä vielä.


Yläkuvassa näkymä ennnen tontille tuloa, alakuvassa pihasta savusaunalle päin.  Puut omistaa Ierikka (Eerik?), mutta kun en tiedä sukunimeä enkä puhelinnumeroa, en voi soittaa hänelle. Uskomme, että ennen kevättä noin komeat kuuset on raivattu parempaan talteen.  Mökiltä otimme kevättä varten herrapuita rantamökille vietäväksi. Aikamoinen raahaaminen niissä oli metsiä pitkin. Saimmepa liikuntaa.Lisäksi yritin etsiä Katajanuken tekijäkappaleita viedäkseni ne kaupunkiin, mutta en löytänyt.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Fantasiahyllyn kuntoonlaitto

Remontin jälkeen scifi- ja fantasiakirjat ovat olleet hyllyssä sekaisin. Nyt järjestin vihdoinkin teokset tekijän nimen mukaan aakkosjärjestykseen. Pitää huomata, että kerään ainoastaan suomalaisten kirjoittamia fantasiateoksia. Eli suomeksi kirjoitettuja, mukana muutama ruotsiksi kirjoitettu ja suomeksi käännetty.


Ylimmillä hyllyillä puoliksi näkyvät kirjat eivät kuulu joukkoon. Sieltä löytyy mm. Päätalon Iijoki-sarja. Samaten alaoikealla on tilapäishylly, jolla on sekalaista mahdollisesti pian tarvittavaa tavaraa. Sen hyllyn alla on Topelius-kokoelma.
Kirjojen luettelo löytyy tästä.

Rantamökillä 10-20.2017

Päätarkoituksena oli mustikankeruu. Ja eikö vain vaimo saanut ämpärillisen mustikoita kerättyä. Ei minusta enää ole mustikkametsään. Lisäks...