tiistai 19. tammikuuta 2016

Luettua ja lintulauta-asiaa

11. Waltari Mika: SINUHE EGYPTILÄINEN I *****
369 s. Wsoy 1945 YK
 Luin tämän viisikymmentä vuotta sitten. Jopa oli aika lukea uudelleen. Viimeisen päälle mainio teos, joka kieli on kirkasta ja viihdyttävää. Toki syvällistäkin. Teoksen päähenkilö on tietenkin viisas Kaptah, josta hyväuskoisen tomppeli Sinuhen annetaan kertoa. Oma, isältä peritty teos.



12. Korteneva A. O.: SÄTEEN TAKAINEN MAA **
198 s. Valistus 1951 YV
Pisteitä annan tietenkin suhtauttaen tyylisuuntaan (genre). Nuortenromaaniksi tässä on itua mukana. Aikakoneen säteellä mennään taaksepäin aikaan, jolloin suomalaiset karkottivat lappalaiset pohjoiseen. Eipä Saamen kansaa kovinkaan myötämielisesti esitellä. Lisäksi nykyajasta tuotavat konekiväärit ja käsikranaatit eivät ole soveliasta lastenkirja-ainesta, niiden takia putoaa yksi täplä. Lisäksi paha mies muuttuu lopussa muka hyväksi, kun hänelle puhutaan järkeä. Pah. Oma.



######################################

--- Lintulaudalla käy muitakin vieraita kuin tiaisia. Oravalle vaimo antaa laudalta lähtöpassit, mutta kanervien seassakin on siemeniä, ja niitä pörröhäntä saa rauhassa pistellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JUMISSA

Luettu: 43. Hakkarainen Milka: HIIDENJUMI §§½ 310 s. Myllylahti 2023 Kielellisesti verraton teos alkaa synkeän lupaavasti. Valitettav...