torstai 11. helmikuuta 2016

Kanarialla

Gran Canarialla 27.1 – 10.2. 2016
Las Palmas, huoneistohotelli Miami Catalina Park
Suora lento Kuopiosta. Menomatkalla välilasku Portugalissa, kun polttoaine oli vähissä vastatuulen vuoksi.

Hotelli:
Hotelli oli aivan puiston vierellä, huoneemme seitsemännessä kerroksessa. Ikkunamme alla vietettiin karnevaalia. Ajoittain meteli oli sietämätöntä. Netti toimi milloin sattui toimimaan. Luvatun kahvinkeittimen virkaa toimitti suodatinkuppi, johon piti kaataa kuuma vesi kahvin päälle.


Vastaanotto oli joskus auki, eivätkä toimihenkilöt osanneet muuta kuin espanjaa.

Käynnit:
Paikallisbussilla San Telmoon, missä kävelimme kävelykatua pitkin vanhaan kaupunkiin. Kävimme Kolumbus-museossa, joka oli aivan mukava paikka.


Bussilla ajoimme Arucasin pikkukaupunkiin, missä oli suhteettoman suuri ja komea kivikirkko.


Mukava puistokin sieltä löytyi.
Bussilla San Mateo´on, joka olikin tylsä kaupunki. Kirkkokaan ei ollut häävi.


Parasta oli bussimatka sinne ja takaisin.
Luzin linnoitusmuseossa kävimme Las Palmasissa. Esillä oli taidetta, joka ei meitä pahemmin koskettanut. Paikka oli komea mutta opasteet olemattomat.

Kävimme myös Elderin tiedemuseossa, jossa meni muutama tunti mukavasti. Mm. meille näytettiin kahdestaan liki tunnin kolmiulotteinen avaruuselokuva. Istahdinpa rauhan miehenä hävittäjäkoneen ohjaamoonkin.


Lisäksi kävelimme päivittäin 10-20 km pitkin rantoja ja katuja.

Karnevaalit:
Musiikki soi liian kovalla, sillä peiteltiin täydellinen amatööriys, mitä tosin hienosti pynttäytyneet esiintyjät osoittivat. Ohjelmia saattoi myös seurata huoneemme ikkunasta (tulpat korvissa).


Edes hieman mukavaa oli Koirien karnevaaleissa, missä kilpailivat pyntätyt koirat. Tosin esiintyjiä hauskempia koiria oli kymmenittäin yleisön joukossa.


 Koirakarnevaalien väliajalla soitti myös ainoa ammattitaitoinen yhtye jazzia.



Ruokailut:
Söimme päivittäin ravintoloissa milloin mitäkin. Paras ruokapaikka löytyi viimeisenä päivänä, nimi taisi olla useilla kielillä Iloinen Kukko.

Muuta:
Vaimoon iski flunssa ja hän kävi lääkärissä. Kuutena päivänä piti käydä pistos ottamassa ja lisäksi piti syödä ja juoda lääkkeitä. Hyvin parani.

Syntymäpäivä:
Juhlistimme syntymäpäiviämme syömällä rantaravintolassa paistettua makkaraa (minä) ja Wieninleikettä (vaimo).Ruokana tietenkin olutta.

Paluu:
Lähtö hotellilta 04.50 ja tylsä lento, onneksi nopea eli 6 tuntia, Kuopioon. Taksilla kotiin. Ottaen huomioon, että saari oli väärä (halusimme Teneriffalle, mutta suoraa lentoa ei ollut), samoin kaupunki (karnevaalimelun takia) ja hotelli (kaupungin pahin hotelli karnevaalimetelin suhteen) sekä aika (karnevaaliaikaa kolme viikkoa, mutta minkäs teet, kun olemme syntyneet helmikuun alussa), matka ei mennyt täysin pilalle. Ja kesä on kahta viikkoa lähempänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUETTU MM. KORONAN ETIÄINEN

  Kävimme eilen Varkaudessa, mitään emme löytäneet kirpputoreilta ja Elävä Kauppa oli lopetettu. Kirjaston vaihtohyllystä otimme muutaman ki...