tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kristus syntyy, kiittäkää!

Joulunäytelmä julkaistiin teoksessa YHDESSÄ LAVALLE, Kirsti Koivula 2005. Tässä ovat ainoastaan laulut sanoineen, jotka toki muodostavat kertomuksen. Sävelmät ovat alkupuolella samoja, tuolloin minulla oli luokka, jota lauleleminen ei isommalti kiinnostanut. Viimeisen sävelmän sanat ovat kait Raamatusta, tosin aivan loppua muuntelin. Raamatussa puhutaan Israelista, mutta koska mieleen tulee vain nykyinen Israelin valtio, pidin parempana tuoda teksti lapsia lähemmäs. Kyseessähän on Pyhän Simeonin rukous, kun hänelle on temppelissä näytetty Jeesuslapsi.





(Painovirhe, Lampaitten alkunuotin pitää olla g eikä f.)





maanantai 28. maaliskuuta 2016

Luettua

40. Lehtonen Joel: ONNEN POIKA **
201 s. Karisto 1925 YV
Vähäisiä muistokuvia” lukee nimiölehdellä. Ja niistä juuri on kyse. Oma.


41. Jansson Tove: SEURALEIKKI ***
163 s. Wsoy 1991 AV
Lipsahti yksi täplä liikaa, kun kyseessä on TJ. Ainahan novellit kokoelmissa ovat eritasoisia, mutta näissä juuri minulle osa oli tympeitä, osa mainioita. Oma.


42. Camilleri Andrea: TERRAKOTTAKOIRA ***
276 s. Wsoy 2004 (Helinä Kangas) Sapo 429 YK
Erilaista tekstiä, joten kirjaa luki mielikseen. Vanhat tarut ovat aina kiinnostavia. Onhan alussa kuolema ja murha, jotka johdattavat hauskalle luolalle. Loppuratkaisukin on ihan muuta kuin ”haa murhaaja olikin se ja se”. Oma.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Luettua, laulettua ja ostettua

38. Prus Boleslaw: LA FARAONO II ****
358 s. Polonia 1957 (1897) (Kazimierz Bein) YK
Esperantonkielisen trilogian toinen osa. Kovin Sinuhemaista meininkiä. Kirjaa ei ole suomennettu, joten tokkopa Waltari on tätä lukenut. Jotain hyvin samanlaista kirjoissa on. Kolmas osa odottaa jo yöpöydällä. Oma.


39. Lehtimäki Konrad: SYVYYDESTÄ ***
206 s. Wsoy 1916 2.p YK
Kertomuksia sodasta. Ei mitään sankariurhojuttuja, vaan todenmukaista verta ja kitumista. Fantasiaa ei ollut, ja kauhu on ainoastaan ihmisten aiheuttamaa. Ei siis pääse fantasiahyllyyn. Oma.

******************

Kirpputorilta ostimme Sapot:
Paretsky: Veitsi kurkulla
Gercke: Elämästä tai kuolemasta.
Molemmat maksoivat 50 senttiä. Etenkin Paretskysta oivallinen hinta. Sapolukumme on nyt 197.

******************

Suuren viikon kirkonmenoissa olen käynyt silloin tällöin laulamassa. Ensi yön yöpalvelus jää kyllä käymättä, ikä jo painaa. Eilen Kristuksen hautauspalveluksessa jopa pitkästä aikaa toimin hetken lukijana, eli luin yhden psalmin. Katumuksen sakramentissakin kävin muutama päivä sitten.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Metsätähtilehto-näytelmän lauluja



Näytelmän Metsätähtilehto lauluja. Loppulaulun skannasin jo aikaisemmin. Teoksessa YHDESSÄ KEVÄTJUHLAAN, Kirsti Koivula 1994. Kyseessä tietenkin hyvän ja pahan välinen taistelu. Ja koska kyseessä on lastennäytelmä, hyvä voittaa.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Luettua

35. Blyton Enid: SEIKKAILUJEN LINNA ***
263 s. Wsoy 1957 2.p (Laila Järvinen) YV
Ennen Viisikoita oli Seikkailujen sarja. Tämä teos on jäänyt mieleen, joten luinpa nyt uudestaan 55 vuoden jälkeen. Kyllä Enidillä on taito kirjoittaa. Asenteet ja muut sellaiset ovat epäilyttäviä (Kylästä tulee mökille mies kantamaan lasten laukut autolta sisälle jne.). Aikansa tuote, ei näitä nykylapsille halua tyrkyttää. Oma.


36. Maupassant Guy de: ALASTON IHMINEN **
248 s. Lehtiyhtymä 1945 AV
Novellikokoelma, alun lyhyet ovat mainioita, mutta loppupuolen pitemmät tylsiä. Kirjassa ei mainita kääntäjää. Oma perintökirja.


37 Waltari Mika: NUORI JOHANNES *****
443 s. Wsoy 1981 AK
Ei Waltari mikään ihmisrakas mies ollut. Kaksi kolmasosaa kirjasta mieslaumat 1400-luvulla riitelevät, onko pyhä henki lähtöisin isästä vai isästä ja pojasta. Ei selvää tule, ja tänä päivänäkin kiista jatkuu. Loppupuolella keskitytään poliitikkojen lupauksiin ja niiden pitämiseen. Putinhan siinä mieleen juolahteli muitten poliitikkosankareiden kera. Teos julkaistiin postuumina. Miksi lie, en ymmärrä. Oma.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Syvyydestä

Huutonetistä tilaamani Konrad Lehtimäen kirja Syvyydestä saapui. Nopea toimitus, kunto jopa parempi kuin oletin. Kannen vesivauriot tuskin näkyvät.


Edelleen minua harmittaa, etten aikanaan (kaksikymmentä vuotta sitten?) ostanut Ex Infernoa, vaikka se oli markalla Kontissa myynnissä. Ex Inferno taitaa olla tämän teoksen jatko, tai muunnelma, wiki ei tiedä asiaa.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kukkakedon laulut

Tässä näytelmän Kukkaketo laulut.  Nämä ovat ilmestyneet kirjassa YHDESSÄ KEVÄTJUHLAAN, Kirsti Koivula 1994.



Tuli metsästä Orava ja hyppeli näin,
tuli Nalle ja Nalle oli allapäin.
Oli Orava kiltti, josko viisaskin lie,
kysyi Nallelta, voi Nalle, ties minne nyt vie?

Takaniitylle kukkia poimimaan meen,
yli pellon ja joen siltapenkereen
Mutta virtaan kun katson pedon kauhean nään
kovin suuren ja karvaisen kikkarapään.

Neuvoi Orava: Irvistä ja nyrkkiä pui.
Nalle sillalle kääntyi, siellä kauhistus ui
Nalle nyrkkiä näytti ja irvistikin
Saman lurjus teki vielä hurjemmin.

Piti karkuun taas pötkiä joelta pois
jospa henkensä pelastaa paolla vois.
Kukas tuolta nyt saapuu, sitä pelkää mä en
Se on pupu, hänet tunnen, hän on turvallinen.





Pompin, pompin pellon poikki
pompin, pompin Nallen luo.
Loikin, loikin, korvat heiluu
vauhti riemun rintaan tuo.

Jarrut päälle, tuossa Nalle
murhemielin vaeltaa
Voisko tuolle avun antaa,
onnen ojentaa?

Kertoo Nalle jänikselle
mistä homma kiikastaa.
Jänis neuvoo vuorostansa
pelokasta karkaajaa:

Ota keppi sillä uhkaa,
jopa toinen karkuun käy
Nalle ottaa suuren sauvan
rantaan ennättäy.

Vaan myös mörkö sauvallansa
näyttää naamaa uhkaavaa
pakoon ryntää karhuparka
kauheata karahkaa.

Huono oli jänön neuvo,
Huono myöskin kurren lie.
Kuinka tämä päättyneepi
Karkuun kulkee tie.


Kaukaa Noitametsän suuren takaa
saapuu Noita-akka hirmuinen.
Pelkoa vai pelastusta jakaa
luudallansa tietä lakaisten?

Noitalaulu niityn ylle kantaa
tokko Nallen vauhti hidastuu?
Noita Nallen syliin tulla antaa,
syökö sen, vai onko aie muu?

Noita neuvoo pulman kuultuansa:
Kunnon hymy paras ase on.
Nalle pian seisoo sillallansa
vaikka olo onkin onneton.

Kaiteen yli kurkkii veden pintaan
toinen heti saapuu katsomaan
Nalle nauraa, painaa tassun rintaan
iskee silmää, hymyy muuten vaan.

Samoin veden outo kumma vastaa
Nallen sydän riemuun rapsahtaa!
Jatkuu matka, kukat Nalle taittaa
äidille ne kohta kuljettaa.

Järven pintaa päivän valo hyväilee
Lintu kaartaa saaren takaa hiljalleen
Pilven varjo pyyhkii välkkeen auringon
Sade alkaa, milloin sateen vuoro on.

Auringossa taivas silmiin heijastuu
Linnun lento samoin, samoin keltakuu
Ukkoskuuro rypyt mieleen rypistää
Myrskyn jälkeen muistiin sateenkaari jää.

Myrskyn jälkeen sateenkaari jää

(Muutin vähän  skannauskuvan tekstiä)

Näytelmän kirjoitin vanhan venäläisen kansansadun mukaan. Sadussa Niilo kurkkii sillalla vedestä omaa kuvaansa. (Veden pintaa korvaamaan koulunäytelmää varten metsään oli kummastukseksi tuotu suuri peili. Siitä Niilo oppii, että niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan.) Näytelmässä on väleissä suorasanaisia puheosuuksia, joiden  mukaan nyt rustasin viisuja.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kehtolaulu

Olen siirtänyt säveltämiäni lauluja nettiin. Laitan tähän kohtaan linkin, josta löytyy aikaisemmin nettiin pistämäni Kehtolaulu.

Ostimme Kontista Christien Sapon Listerdalen arvoitus (242). Lisäksi hankin Huuto.netistä Konrad Lehtimäen teoksen Syvyydestä. Sen pitäisi lähiaikoina saapua postissa. Liekö Inferno ja Syvyydestä sama teos vai eri kokoelmat? Netti ei selvennä asiaa.

Menimme läpi Sapomme ja vertasimme listaan. Pari merkkaamatonta löytyi, joten Sapo-lukumme on tällä hetkellä 195.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Luettua

32. Martinheimo Asko: JÄÄHISTEN MAHTI ****
327 s. Wsoy 1994   YV
Patalakkikansan tarina jatkuu. Ensimmäisessä osassa kiskottiin oopiumia, tässä tyydytään olueen. Erinomainen lastenkirja tämä on, vai nuortenko lienee. Maan akseli kääntyy eri asentoon. Fysiikka on melkein oikein. Ja hyvyys saa palkkansa, niin kuin nuortenkirjassa pitääkin. Oma.


33. Chandler Raymond: VUOSIEN VARJO ***
191 s. Wsoy 2003 3.p (Kalevi Nyytäjä) Sapo 54 YK
Viimeinen Marlowe-kirja, joka ihme kyllä sisältää myös filosofista pohdiskelua. Juoni on sivuseikka, enkä minä siitä mitään ymmärtänytkään. Oma.


34. Lehtimäki Konrad: TAISTELIJA I
163 s. Daimon 1922 2.p YK
Lehtimäen (Ylös helvetistä-teoksen kirjoittaja) omaan elämään perustuva kertomus. Kotitorpassa on kurjaa kuin nykyopiskelijoilla, pikkusisaret kuolevat, mutta päähenkilö kestää. Arvi pääsee leipurinoppiin, opiskelee parissa viikossa ruotsin kielen ja voittaa tappelussa. Isä kuolee vankilassa, jonne on syyttä joutunut. Jumalan olemassaolo keseenalaistetaan ja viinapirusta varoitetaan. Yhtäkkiä teksti loppuu. Jatkuu toisessa osassa, kunhan sen jostain saa käsiinsä. Oma.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Suolaa

Näytelmäkirjassa YHDESSÄ NÄYTTÄMÖLLE, Kirsti Koivula 1997, on tämä laulu näytelmän Hiiteen!  loppulauluna. Valitettavasti teoksesta oli painossa jäänyt pois loppulaulun kolme viimeistä säkeistöä. Valitin, ehkä laittoivat mukaan monisteena puuttuvan osan.

Rikas perhe on saanut taikasuolamyllyn. Laivalla he panevat sen käyntiin, eivätkä osaa vehjettä sammuttaa. Upposihan siinä alus.






perjantai 11. maaliskuuta 2016

Unilaulu

Näytelmäkirjassa YHDESSÄ NÄYTTÄMÖLLE, Kirsti Koivula 1997, ilmestyi tämä laulu, näytelmässä Hiiteen! Se perustuu vanhaan kansansatuun. Kirjoittamistani näytelmistä pidän tästä eniten. Laulun nimi Mikroaaltounilaulu johtuu näytelmän kiemuroista, mutta pelaa tämä pelkkänä unilaulunakin. Tai Sateenkaarilauluna...



torstai 10. maaliskuuta 2016

Kirjoja

SPR:n Kontti-myymälästä ostimme kaksi kirjaa.
Stout: Caesar on kuollut,  Sapo 26  (Sapo-lukumme on nyt 192)
ja Lehtimäki Konrad: Taistelija I  Daimon 1922  2.p

Taistelija on omaelämäkerrallinen teos, toinenkin osa ilmestyi. Ostan, kunhan kohdalle sattuu.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Metsätonttulaulu

Anni Swanin mukaan kirjoitettuun näytelmään Ihmeaapinen kuuluu tämä laulu:


Näytelmä julkaistu teoksessa YHDESSÄ ESIINTYMÄÄN, Kirsti Koivula 2001.
Kirjoista jotain lisätietoa täältä.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kirjalaulu

Näytelmän Ihmeaapinen loppulaulu. Se ilmestyi teoksessa YHDESSÄ ESIINTYMÄÄN, Kirsti Koivula 2001, ja perustuu Anni Swanin samannimiseen satuun.


Tämäkin kannattaa avata uuteen ikkunaan ja suurentaa.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kommentointi

Ovat näköjään helpottaneet kommentointia. Enää ei tarvise banaaneja yms. luetella, kunhan vakuuttaa, että ei ole robotti osaamalla panna rastin ruutuun. Käsitän hyvin, että roskapostikommentointi on monelle bloggaajalle suuri kiusa.

Pukin antikvariaatti, loppulaulu


Suurin osa näytelmistäni on tehty joulujuhlaa varten. Niin tämäkin. Lyhyen näytelmän nimi on Pukin antikvariaatti. Julkaistu teoksessa YHDESSÄ NÄYTTÄMÖLLE, Kirsti Koivula 1997.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kirjaostoksia ja epäilyä

 Kirpputorilta ostimme Sapon: Chandler: Vuosien varjo, mitä ei ennen Sapona meillä ollut. Lisäksi ostimme Joel Lehtosen muistelmateosläpyskän nimeltä  Onnen poika, vuodelta 1925.

****************'

Yhteiskuntasopimusta ei synny. Trumpista tulee presidentti. Putin on presidentti. Menen maalle ja pysyn siellä.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Metsätähtilehto

Näytelmän nimi oli METSÄTÄHTILEHTO, julkaistu kokoelmassa Yhdessä kevätjuhlaan, Kirsti Koivula 1994.

Huonosti tämäkin näkyy, pitää avata uuteen ikkunaan ja suurentaa, jotta saa selvän...

Luettua

29. Björnson Björnstjerne: ABSALOMIN TUKKA **
173 s. Wsoy 1916 (Martti Raitio) YK
Alku on erittäin kiinnostava, loppu kaatuu aikansa moraalikysymyksiin, jotka ovat nykyajalle paitsi vieraita, myös kiusallisia. Oma.


30. Päätalo Kalle: MIINOITETTU RAUHA ***
730 s. Gummerus 1978 YK
Välirauhan aikaa eletään, Kalle tekee keittiömiehen hommia ja riiailee urakalla naisia. On sillä hilkulla, ettei teksti pyörähdä välillä pitkäveteisen puolelle. Iijoki-sarjan kahdeksas teos, jatkan lukemista loppuun asti, jos elonpäiviä riittää. Oma.


31. Christie Agatha: KUOLEMAN KOIRA **
231 s. Wsoy 1978 (Anna-Liisa Laine) Sapo 226 YK
Ei tämä Sapo-sarjaan kuulu, on paremminkin kauhupuolen kirja. Muutama juttu tosin ratkeaa rikokseksi, mutta useimmat jäävät fantasiajutuiksi. Outo tekele. Oma.

**************

Toissapäivänä kävin laulamassa sekakvartetissa näyttelyn avajaisissa galleria Kivessä, arkkipiispakin oli paikalla. Tänä aamuna lauloin hautajaisissa pienryhmässä. Haudattavalla ei ollut omaisia. 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Kukkaketo

Loppulaulu näytelmästä Kukkaketo. Vähän huonosti näkyy, myös kirjassa. Vielä tässä vaiheessa kaikkia nuotteja ei tehty kustantamossa koneella vaan otettiin kopiona käsikirjoituksesta. Teoksessa YHDESSÄ KEVÄTJUHLAAN, Kirsti Koivula 1994.


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Naavanharmaa joulu

Jatkan näytelmälaulujeni siirtoa nettiin. Kaikkia en voi siirtää, koska ne liittyvät liian saumattomasti näytelmään, eivätkä pelaa irrallaan. Näytelmän nimi on Joulupukin saappaat. Teos: YHDESSÄ ESIINTYMÄÄN, Kirsti Koivula 2001.



tiistai 1. maaliskuuta 2016

Hyvä-laulu


Laulu on näytelmästä Pietari Pitkänenä, joka käsittelee koulukiusaamista. YHDESSÄ LAVALLE, Koivula 2005.

Tänään ostettuja

Kiersimme pari kirpputoria. Saalis: Sapot:  Barnard: Kuolema kirsikankukkain aikaan, Christie: Särkyneen peilin arvoitus, sekä Christie: Ki...