sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tonttulan aapinen

Kirsti Koivulan näytelmäkirjassa YHDESSÄ ESIINTYMÄÄN (2001) ilmestyi kirjoittamani ja säveltämäni näytelmä Ihmeaapinen. Pohjana on Anni Swanin samanniminen satu. Kaksi ensimmäistä säkeistöä ovat kirjasta; koska puhetekstiä oli mukana paljon, yritin nyt rustata runoelman perään. Näytelmän loppulaulun "Kirjalaulu" (Sysimustat ratsut ne...) skannasin jo aikaisemmin.





 Hän kaivaa maata, niin juuri hän tekee,
noin lentää sammal ja multa.
Hän etsiikö jotain, vai kätkeekö jotain,
nyt löytyykö Metsolan kulta?
Hän kaivaa maata, niin juuri hän tekee,
noin kilahtaa lapio kiviin.
Ken tietää, ken tietää, kait nostelee
hän piankin timantit riviin.

Hän kaivaa maata, niin juuri hän tekee,
ja kaataa kanervat lakoon.
Vai onkohan niin, vai onkohan niin
että peittää hän perunat vakoon.
Hän kertoo meille, hän kertoo meille,
sen miksi hän meitä vaivaa.
Hän miksi on tullut Tonttulaan,
ja miksi hän tannerta kaivaa.

Hän tullut maahan on kaivamaan
ihan ihanan aapisoppaan.
Me tontut nyt katsomme kummastellen
mitä saisimme tonttulan koppaan.
Ehkä voisimme lainata aapista mekin,
ehkä saisimme avaimet lukuun.
Ehkä oppimisaarteen itsellekin
me saisimme Tonttulan sukuun.

Tuli tontut jo pojalta pyytämään,
että saisivat teoksen aidon.
Ja antoihan poika, se joutaa kyllä
jos neuvotte minulle taidon
Miten lukemaan pystyy, kun opi mä en
vaikka suuresti töitäkin paiskin.
Me autamme, lupasi tonttunen
kirjan avasi huiskin ja haiskin.

Ja katso, jo hyppeli kirjaimet
yksi kerrallaan villiin tanssiin.
Ja oppivat tontut, ja poikakin myös
miten yhtyä performanssiin.
Niin lukemaan oppivat leikiten
niin poika kuin Tonttulan kansa
Kotiin palasi poika, ja innoissaan
palas kouluun aikanansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JUMISSA

Luettu: 43. Hakkarainen Milka: HIIDENJUMI §§½ 310 s. Myllylahti 2023 Kielellisesti verraton teos alkaa synkeän lupaavasti. Valitettav...