lauantai 28. toukokuuta 2016

Tallinnassa 23-27.5.2016

Ostimme matkan pakettina Eckeröltä. Laivana Finlandia, hotellina Metropol. Ei noista voi pahaa sanoa. Ilmat olivat ihastuttavia, vain kerran aamupäivän satoi.
Tutustuimme kunnolla Nõmmen kaupunginosaan. Paikalle bussilla (ostimme tietenkin joukkokuljetusvälineisiin kolmen päivän käyttöajan). Nõmmen tori on siistein tori maailmassa. Kiertelimme ympäristössä omakotitalojen keskellä. Paljon on korjattu vanhaa ja vähän rustattu rumia uusia ökytaloja. Kunnon kahvilaa emme löytäneet, joten ostimme viinakaupasta kylmät oluet ja menimme puistoon ryyppäämään.



Eikä ruma paikka ollutkaan. Siitä kävelimme harjua pitkin sinne tänne ja palasimme bussilla keskikaupungille.
Vapaduse väljakilla oli patsaita katsottavaksi, enpä muista tekijää. Etenkin tämä kyntävä Kalevipoeg oli mahtava:


Kalamajassakin tietenkin kävelimme. Kadriorgakierros jäi sateen takia tekemättä. Sen sijaan muurin vierelle oli taas pystytetty vuotuinen kukkapuisto. Etenkin tämä jousimiespatsas viehätti silmää:


Ruokailut:  Ensimmäisen ruoan söimme ravintolassa nimeltä Rataskaevu 16. Mainio ravintola, jossa oli liiankin mairea palvelu. Ruoka oli hyvää ja annos tarpeeksi pieni. Ja vessassa oli lasilattia ja alta näkyi vanhaa Tallinnaa...  Seuraavaa ruokaa menimme syömään paikkaan, jossa olimme jo oluet päivällä juoneet. Telliskiven teollisuusalueella tämä viehättävä paikka (Trühvel) sijaitsi. Vaan ei sinne illalla saattanut mennä, musiikki oli niin  kovalla, että koviamme pidellen juoksimme pois. Vierestä löytyi rattoisa paikka nimeltä Boheem, jossa söimme kelpo pastat.  Ja viimeisenä iltana menimme tietenkin Ses Besiin tutut ja taatut eväät nauttimaan.
Kansalliskirjaston kahvila oli uusittu ja pilattu.


Mikä kirjasto se on, jossa lampunjalkoihin on seivästetty kirjoja? Sinne emme enää mene. Energia ja Pagaripoisid sen sijaan ovat jatkossakin listallamme.
Ostokset: Sateessa harhailimme hetken Kalamajassa, ennen kuin sukkakauppamme Suva löytyi. Täältä tehtaanmyymälästä ostimme ison kassillisen sukkia. Jopa ovat hyviä ja edullisia. Ja Livikosta tietenkin täytyi ostaa muutama pullo. Ruokaa toimme vain hieman.
Paluumatkalla oli tulla kiire junaan, ja loppuunmyydystä junasta saimme enää ekstraluokan ylikalliit paikat. Kahvi kuulemma kuului hintaan. No, loppu oli kahvi kannusta. Lukemistakin tarjottiin. Mitäpä minä kauppalehdellä? Inhotti. Taksilla kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kierros Kuopiossa

  Kävimme Matkuksessa, jossa on mm. IKEA. Kävelimme kerrokset läpi emmekä tietenkään ostaneet mistään mitään. Ikean lisäksi rakennuksessa on...