Luettua

4. Waltari Mika: IHMISKUNNAN VIHOLLISET II ****

370 s. Wsoy 1964 AK

Kidutusta ja väkivaltaa teos on täynnä. Kristittyjen vainoa ja vallanhimoa, ihmisen pahuutta (muidenkin kuin keisari Neron) ja kieroutta. Saattaa olla todenmukaista. Väkivalta kuvataan elämään kuuluvana asiana. Lukijan ihmisusko ponnahti taas pari piirua alas päin. Oma, isältä peritty, 50 vuotta sitten ensimmäisen kerran lukemani kirja.

5. H. R. Halli: VIIDES JA VIIMEINEN UHRI ***

265 s. Karisto 1942 YV

Lähinnä poliisiromaani, jossa tieteispuolelle teoksen painaa murhatapa – keino murhata ihminen keskeyttämällä hänen ”elintoimintansa” tietynlaisella eristämisellä. Poliisi on letkeä tyyppi ja eräänlainen keksijä Kosmos Killinen veikeä kylähullu. Ei Kosmos ketään tapa, vaan tohtori Mauro. Syy jäi minulle epäselväksi, ellei sitten tappanut kokeilumielessä. Oma.

6. Pulla Armas J.: ”JA PÖH!” SANOI SOTAMIES RYHMY ***

112 s. Karisto 1998 (1940) Kokoomateoksessa YK

Leppoisaa menoa, sotapropagandaa. Kaksi urheaa suomalaista soturia pitävät pilkkanaan Neuvostoliiton armeijaa, etenkin naiskomissaari Vengrovskaa. Sissikierros Mörökölli-kissan kanssa heitetään ja pelastetaan pari suomalaista ryssien kynsistä. Huumorilla tämä teksti pitää lukea. Oma.