keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kirjoja

Jyväskylässä sisaren luona käyn läpi kirjahyllyjä.


Elokuva Riihalan
valtiatar on tehty  Lihan okaat-kirjan perusteella. Kirjasta Uusikirkko tuntuvat netissä tarjoavan montakin kymmentä euroa. Alakirjatkin otan, saattaa niistä jotain iloa olla. Tai sitten ainoastaan eroonpääsyn vaiva.



perjantai 26. toukokuuta 2017

Rantamökillä 23 - 29.5.2017

Rantamökkielämää vietämme. Alussa oli muutama hyvinkin lämmin päivä. Paikat on pantu kesäkuntoon. Venekin on valmiina vesille työnnettäväksi, moottori pitää viedä seuraavalla reissulla huoltoon. Vielä emme ole verkkoja heittäneet.


Kahvit terassilla, lämpöä oli reilusti yli 20 astetta.


Kannonkoskelta haimme Huynhin leivonnaisia torilta, ja samalla kävimme tervehtimässä Valamon luostarin edesmenneitä veljiä Kannonkosken hautausmaalla. "Saata, oi Kristus, lepoon palvelijaisi  sielut".


Tänään 26. päivä kävimme Saarijärvellä. Muutama kirjakin löytyi kierrätyskeskuksesta ja Kulmakirppiksestä.  Laukon kirja menee Sariola-kokoelmaan. Rautalintu on nuorten fantasiaa, tämä teos on vuodelta 2000, joten joutuu ulkojäsenenä hyllyyn. Bernerin Saarikoski ja Poe ovat muuten vain mukavia.

PÄIVITYS:     Pohjatuulen ja muutaman ulkolämpöasteen nujertamina palasimme kaupunkiin jo päivää aikaisemmin.

torstai 25. toukokuuta 2017

Luettua

62. Hawking Stephen: MUSTAT AUKOT *
60 s. Wsoy 2017 (Markus Hotakainen) YK
Rahanahneuden vallassa tehty kovakantinen kirjanpläjäys, josta ei mitään uutta tietoa löydy. Hawkingin pari luentoa, jotka lisäksi muka selventää joku ihmeen Shukman. Eipä paljon asiaa mukaan mahdu. Kuka lie syyllinen, kyllä tämä on englanninkielisestä teoksesta käännetty. Kirjastosta.

63. Christie Agatha: KELLOT ****
280 s. Wsoy 1964 (Pauli A. Kopperi) Sapo 68 YK/RM
Mainio kertomus, jossa on murhia, vakoilijoita, salajuonia ja romantiikkaa. Olen tämän nähnyt televisiosta, mutta vanhana muisti rapistuu, enkä siis tietänyt ratkaisua. Oma.

64. Aapeli: SIUNATTU HULLUUS ***'
130 s. Wsoy 1957 Kokoomateoksessa Onnipussi. RM
Elmeriä viedään hullujenhuoneeseen. Mikäpä sen hauskempaa. Etenkin kun Elmeri taitaa olla veljeskunnasta tervein. Monenlaista matkalla tapahtuu, ennen kuin kotiin palataan. Mollbergin elokuva eroaa hieman kirjasta. Oma.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Metsämökillä


Haimme metsämökiltä kolme laatikollista koivuhalkoja rantamökille vietäväksi. Savusaunalle pystyi ajamaan, pihaan tie oli liejuna. Joimme kahvit ja otimme pari kassillista kirjoja kaupunkiin.  Rantamökille lähdemme huomenna.
Tällä hetkellä näyttää siltä, ettemme myy metsämökkiä, vaikka kauppa taitaisi onnistua. Emme saa millään puita vietyä rantamökille, emmekä kirjojakaan saa minnekään mahtumaan.

torstai 18. toukokuuta 2017

Luettua

60. Sahlberg Asko: PILATUS *****
440 s. Like 2016 YK
Kertomus Pontius Pilatuksen elämästä. Teos vertautuu Waltarin historiallisiin teoksiin eikä juurikaan jää niistä jälkeen. Pilatus kasvaa Rooman valtakunnassa, sotii legioonassa, siirtyy virkauralle, nimitetään Palestiinaan maaherraksi. Pilatus on eräs aikansa hienoimpia miehiä ja ehdottoman syytön Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Niinpä tietenkin, syytön kuten Juudaskin. Itse Jeesus Juudakselle petostehtävän antoi, itse pyysi Pilatukselta tuomiota. Uskottavampi selitys tämä on kuin mitä evankeliumeissa annetaan. Kaiken kaikkiaan upea teos ihmiskunnan pahuudesta, mistä ei voi liian paljon puhua. Kirjastosta.

61 Ilmari Osmo: SIRIUKSEN LÄHETTILÄS *
154 s. Wsoy 1958 NTK 112 YV
Kaksi parikymppistä pojankoltiaista seikkailee Venuksessa ja Maapallolla. Sisiukselta saapuu metallipallo, paikallinen osaäly, joka auttaa nuorukaisia. Maassa syttyy kapina, koltiaiset painuvat paikalle ja älykuulansa avulla nujertavat kapinalliset. Suurin osa teoksesta on pahinta mahdollista sodankäyntiä. Lopuksi viimeisillä voimillaan kuula antaa nuorukaisille elämänohjeita, vaikkakin toteaa, ettei maalaisille voi viisautta siirtää heidän alhaisen kehitysasteensa tähden. No, tuo on totta. Oma.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Silta Rönöön

"Silta Rönöön!" huusivat vappumarsseilla vähäosaiset Kuopion torilla.
Silta rakennettiin.


Rönössä ei asu enää vähäosaisia.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Joutsen ja Polo

Ostimme uuden auton. Volkswagen-firma maksoi entisestä eniten, joten olemme Polonomistajia. Pieni ja rattoinen. Vakionopeussäädin, peruutustutka ja puhelinautomatiikka. Ei vanhassa mitään vikaa ollut, pitää vanhuksen silti saada vielä yksi uusi auto, jota on toki kevyempi ajaa pitkillä matkoilla.


Kävimme Petosella kävelemässä. Jätimme auton kirjaston lähelle kadulle ja kävelimme kävelytietä parisataa metriä. Ja kas, näimme joutsenen pesimässä pienessä saaressa rannan lähellä. Eivät enää asustele vain Lapin tunturijärvillä.  Yrjö Kokolle kiitos.


Osa lammesta oli vielä jäässä. Toivottavasti pesiminen onnistuu, onhan tuossa edes vähän vettä välissä, etteivät koirat pääse pureskelemaan.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Tallinnassa 7-11.5.2017

Junalla edestakaisin Helsinkiin, Finlandialla merimatkat, perillä hotellina taas kerran Metropol. Ilma oli viileänkylmä, vain muutaman asteen plussan puolella. Onneksi vaatetta oli tarpeeksi mukana.
Tukkani ja partani kävin leikkuuttamassa mummolla Rottermanin yläkerrassa. Pirkko teki saman tukalle Metropolin kauneussalongissa. Molempien leikkelyt onnistuivat oivallisesti.
Uutena kohteena kävimme Tallinnan Teletornilla.


Alakuvassa seison tyhjän päällä, alas on 170 metriä.


Kompleksin alakerrassa oli museo, jossa esiteltiin elämää Neuvosto-Eestissä. Hauska oli paikalla kiertää. Kuvassa tutustun mainioihin ruohonleikkureihin, jotka piti itse koota erilaisista osasista.


Ruoat söimme Talukörtsissä, Hell Huntissa ja Ses Besissä. Mainiot eväät. Kahvit joimme Pagaripoisidissa, Pagarikodassa ja Narvassa. Viimeksi mainittu oli uudistettu melkein viihtyisäksi.
Ostokset jäivät vähiin. Eväiden ja alkoholin lisäksi ostin nahkahanskat.
Ratikoilla ja busseilla kuljimme runsaasti, kolmen päivän matkakorteillamme, jotka maksoivat 5 € hengeltä. Kiersimme kaikki peruspaikat eli Toompean mäen, Kadriorkan puiston sekä Vanhankaupungin. Perusreissu.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Luettua

55. Rovelli Carlo: SEITSEMÄN LYHYTTÄ LUENTOA FYSIIKASTA
96 s. Ursa 2016 YK
Suppea selvitys fysiikan nykytiedosta. Mitään uutta en oppinut. Kirjastosta.

56. Ingman A.: RIMPISUON USVAPATSAS ****
179 s. Kirja 1915 AV
Tässäpä reipas kertomus varttuvalle nuorisolle. Kaksi noin 15-vuotiasta poikaa kiitää lumireellä halki erittäin laajan suon selvittääkseen, mistä ja miksi usvapatsas nousee. Löytyy lämmin lie tuliperäinen alue, jossa pojat viettävät vuoden päivät. Kultaa ja aarteita löytyy tuhottomasti, helmiä samoin. Enemmän poikia kiinnostavat jokapäiväiset asiat, rakentavat itselleen hirsimajan, metsästävät ja kalastavat, veneenkin tekevät ja karhun kanssa kisailevat. Vanhan lappalaisen ruumiin hautaavat, ja samalla saamelaiskirous laukeaa, mikäli sellaista olikaan. Pojat purjehtivat takaisin vanhan paapan luokse, jättävät aarteensa museoon ja myyvät irtokultansa rehellisille kultasepille. Muuttavat lopuksi paapan kanssa tähän uuteen ihmemaahan asumaan. Tässäpä mallia råppårinuorisolle. Oma.

57. Bergroth Kersti: OMA MUOTOKUVA *
322 s. Otava 1943 2.p YV
Pitkäveteistä näpertelyä, lopun luin hyvinkin harppoen. Oma.

58. Chastain Thomas: PERRY MASON JA POLTETTU TESTAMENTTI *
212 s. Book Studio 1992 (Matti Hossa)
Gardnerin luoman sankarin on ominut työn alle hra Chastain. Juoni on monimutkainen, sanoisinpa typerä. Hyi.

59. Dickson Carter: JA SITTEN MURHA ***
240 s. Book Studio 1992 (Eija Rytkö)
Aikaisemmin suomentamaton, johtunee toisen maailmansodan alkuun liittyvistä kytkennöistä. Lienee aikansa tuote, jonka kaikesta huolimatta ihan mielikseen luki. Kaksi viimeistä luettu Tallinnan matkalla.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Metsämökillä

Ensi kertaa tänä vuonna yritimme ajaa metsämökille. Ei onnistunut, lunta oli tiellä liikaa. Kävelemällä pääsimme perille. Joimme kahvit termospullosta ja otimme muutaman kirjan kaupunkiin. Ympäriltä on kaadettu lisää metsää. Raiskiolta näyttää, katsoo miltei mihin suuntaan tahansa. Onneksi metsämökillä ei tarvitse kesäänsä viettää, vaan pääsee rantamökille.


 Käynti pihaan. Etuoikealla kaivon kansi. Siitä ei juuri vettä otettu, parempi oli savusaunan vierellä, mutta siitä loppui yleensä elokuussa vesi.


 Viime syksynä tekemämme halkopinot olivat suurelta osin hajonneet. Olkoot noin, viemme rantamökille puita pikku hiljaa. Mökin myynti saattaa olla kesällä edessä, ostajaehdokas on. Mies omistaa maata mökin viereltä, joten hän saisi lisämaata ja eräänlaisia rakennuksia.


tiistai 2. toukokuuta 2017

Luettua

52. Olli: KUUSI TUSINAA ***
321 s. Otava 1946 JKL
Valikoituja juttuja Ollin (Väinö Nuorteva) kirjoittamista pakinakokoelmista. Muistan pienenä lukeneeni paljonkin näitä kertomuksia, joissa taustalla on leppoista ironiaa ihmisten heikkouksista. Enovainaan kirja.

53. Barrie J.M.: PEKKA POIKANEN *
96 s. Wsoy 1922 (Mukaillen suomensi Tyyni Haapanen-Tallgren) YK
Mukaillen suomennettu, kuin Risto Roopenpoika. En ole alkuperäistä lukenut, tähän asti olen vain joskus elokuvan nähnyt. Mutta loogisuutta jutussa ei ole. Pekka Poikanen on hukkumaisillaan nousevaan veteen, vaikka edellisessä ja seuraavassa luvussa lentelee ilmassa kuin tyhjää vaan. Väkivaltaakin on kuin gangsterifilmissä. HH:n kirja, jonka restauroin.

54. Piñol Albet Sanchez: VOITETUN KAUPUNGIN TARINA ****
686 s. Bazar 2016 (Satu Ekman) YK
Koko lukemisen ajan mielessä pyöri Waltarin Hakim/Karvajalka. Jälkeen tämä niistä jäi. Väkivaltaa on tietenkin saman verran, täysin älytöntä sodankäyntiä. Päähenkilö toimii linnoitustöihin erikoistuneena insinöörinä. Inhimillisyyttä tuo tarinaan hänen erikoislaatuinen mukaperheensä, huora, pikkupoika ja kääpiö. Eikä päähenkilö lopussakaan kuole niin kuin muut, vaan sanelee tarinansa. Kirjastosta.

Metsämökillä 17.10.2017

Ajoimme metsämökille. Joimme termoskahvit keittiön pöydän äärellä. Lastasimme kolme laatikollista klapeja autoon. Märän kesän jäljiltä näytt...